Sähkön hinta

Sähkölaskun hinta

Sähkölasku koostuu lakisääteisestä sähkönsiirtomaksusta, sähköverosta, sähkön arvonlisäverosta sekä vapaasti kilpailutettavissa olevasta sähkönmyyntihinnasta. Sähkönsiirrosta huolehtii aina paikallinen sähköverkkoyhtiö, joten sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa. Sähkönsiirtomaksut ovat monopolihinnoitteluja ja ne ovat kunkin alueen asiakkaille aina samat. Kun kilpailutat sähkön hintaa niin kilpailutus koskee ainoastaan sähköenergian osuutta ja toki eri sähkönmyyjät voivat tarjota sinulle erilaisia lisäpalveluita normaalin sähkönmyynnin lisäksi.

Sähkön hintaa on voinut kilpailuttaa jo vuodesta 1998. Sähköyhtiöt ovat saaneet hinnoitella myymänsä energian vapaasti ja räätälöidä asiakkaalle erilaisia sopimuksia. Varsinkin nykyisin asiakas saa useimmiten itse valita käyttämänsä sähkön alkuperän. Yleisimpiä tuotantotapoja ovat sekatuotanto, ydinvoima, tuulivoima, vesivoima ja aurinkovoima. Moni sähköyhtiö saattaa korottaa sähkön hintaa sen mukaan mitä vihreämpänä asiakas sopimuksensa haluaa.

Sähkön hinta voi olla kiinteä tai vaihtuva. Määräaikaisessa sähkösopimuksissa energian hinta pysyy kiinteänä koko sopimuskauden. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa sähkönhinta vaihtelee markkinahinnan mukaan. Pörssisähkön käyttäjillä sähkön hinta vaihtelee joka tunti Pohjoismaisen sähköpörssin mukaisesti. Pörssisähkön hinnat ovat nousussa vuonna 2021 ja kotitalouksille onkin suositeltu kiinteää sähkösopimusta.

Sähkön mittaustavalla on merkitystä sähkön hintaan

Perinteinen kotitalous voi ostaa sähköä kolmella eri mittaustavalla. Yleissähkö, yö-päiväsähkö, kausisähkö.

Yleissähkö: Yleissähkössä hinta on kellon ympäri vuodenajasta riippumatta aina sama. Ei ole väliä käytätkö sähköä yöllä, päivällä tai kesällä/talvella. Yleissähkö sopiikin takuulla kaikenlaiseen sähkönkäyttöön olipa käyttäjä sitten kaukolämpöinen kerrostalo tai suorasähkölämmitteinen omakotitalo.

Yösähkö, aikasähkö, kaksiaikasähkö

Mikäli haluat erotella sähkönkäytön erikseen yölle ja päivälle sinun tulee valita yösähkö. Yösähkössä käytetään yleensä valtakunnallista aikavyöhykejaottelua. Päiväajan energianmaksu on käytössä klo 07-22 ja yöajan energiamaksu klo 22-07. Ennen kuin ryhdyt käyttämään kaksiaikasähköä, on suositeltavaa tarkistaa oman sähkönkäytön ajankohdat. Mikäli et ole varma aikasähkön käyttämistä, valitse yleissähkö.

Kausisähkö, vuodenaikasähkö ja talvipäiväsähkö: Kausisähkö jakautuu kahteen osaan:

Talviarkipäivä (1.11.-31.3., ma-la klo 07-22)

Muun ajan sähkö (1.11.-31.3. ma-la klo 22-07, su koko päivän, 1.4.-31.10.)

Talviarkipäivänä sähkön hinta on perinteisesti kalliimpi johtuen pakkasista ja suuremmasta sähkön käytöstä. Muun ajan sähkö voi olla reilustikin edullisempaa kuin talviarkipäivän hinta. Kausisähkö saattaa soveltua kohteisiin joissa sähkönkulutus kohdentuu enemmän kesäkaudelle. Mikäli sähkönkäyttö on talvella suurinta, niin kausisähkö ei ole kannattavin valinta.

Sähkönhinta muuton yhteydessä

Kun muutat asuntoa niin saat itse valita siirrätkö nykyisen sähkösopimuksen mukanasi vai kilpailutatko uuden sopimuksen. Kilpailutuspalvelu.fi hoitaa sähkön kilpailutuksen muuton yhteydessä vaivattomasti ja se on kannattavaa. Palvelun kautta on kilpailutettu sähkösopimukset onnistuneesti jo yli 5 vuoden ajan. Valitse uuteen asuntoon paras sähkön kWh hinta ja matalin sähkön perusmaksu.

Pörssisähkön hinta

Pörssisähkön hinta määräytyy pohjoismaisen sähköpörssin mukaisesti. Hinta saattaa vaihdella rajustikin, ja vuoden 2021 keskiarvohinnat ovat olleet pahimmillaan yli 10snt kWh.

Määräaikaisen sähkösopimuksen hinta

Määräaikaisessa sähkösopimuksessa sovit sähköyhtiön kanssa kiinteä hinnan sopimuskaudelle. Sähkön hinta sovitaan etukäteen ja se on voimassa sopimuksen alusta loppuun. Sopimuksen hinta sisältää sähkön kWh hinnan ja sähkön perusmaksun.

Sähkölaskuri

Kilpailutuspalvelun sähkölaskuri vertaa ja laskee parhaan sähkötarjouksen. Syötä laskuriin sähkön kulutus ja nykyinen sähkön kWh hinta tai nykyinen sähkönmyyjä. Sähkölaskuri hoitaa vertailun puolestasi ja esittelee 3 parasta sähkötarjousta. Valitse sinulle paras sähkösopimus ja täytä tiedot lomakkeelle. Tämän jälkeen sähkösopimus on onnistuneesti kilpailutettu. Kilpailutuspalvelu.fi huolehtii nykyisen sopimuksen irtisanomisesta ja uuden sopimuksen voimaan astumisesta.

Halvin sähkösopimus

Halvin sähkö on löydettävissä jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen. Halvin sähkö ei ole paikkakunta riippuvainen vaan sen voi ottaa jokainen sähkönkäyttäjä. Kilpailutuspalvelun sivustolta löytyy jokainen sähkönmyyjä ja lomake kilpailuttaa puolestasi halvimman sähkön. Halvin sähkö voi olla esimerkiksi 5,5 snt kWh. Jos sinun sähkön vuosikulutus on 20 000 kWh niin halvimmalla 5,5 snt kWh sopimuksella sähkölasku maksaa 1100 euroa vuodessa.